Oulun Kuusisaari muuttuu viidennen kerran talven ihmemaaksi

17.3.2023

Oulun Kuusisaari muuttuu viidennen kerran talven ihmemaaksi

Kuusisaaressa järjestetään jälleen koko perheen talvitapahtuma. Lauantaina 18.3. klo 11-14 perheet voivat tutustua erilaisiin talvilajeihin.

Suunnitteluryhmän puheenjohtaja Pasi Virta kertoo, että tapahtumasta on tullut suosittu, sillä viime vuonna lähes 1 000 innokasta lasta ja aikuista oli tapahtumassa mukana.

Virta kertoo, että luvassa on jälleen mm poniajelua ja lasten keskuudessa suosittua keppiheppailua.  Uutuutena on lasten sprinttihiihtokisa.  ”Sukset mukaan lapsille. Kaikki osallistujat palkitaan”, kertoo Virta. ”Myös oma keppari mukaan! Heinät ja vesi tulevat järjestäjiltä! Paikalla myös heppatohtori. Ja mikäli perheen pienimipien nalle on loukkaantunut tai sairas, Kuusisaaressa löytyy apu näihinkin vaivoihin. Mäenlaskuakin harrastetaan ilman ikärajoja, oma liukuri mukaan! Kuusisaaren talvitapahtumassa pääsee ihastelemaan myös paloautoa (hälytysvaroitus!), poliisin ja Liikenneturvan edustajat ovat paikalla koko tapahtuman ajan.”


Janoa ja nälkää voi taltuttaa puffetissa, josta löytyy juotavan lisäksi ainakin makkaraa ja
munkkeja. Vain puffetissa tarvitsee rahaa, maksut hoituvat käteisellä ja kortilla.

Oulun kaupungin liikuntapalveluista muistutetaan, että Kuusisaaren tapahtumapuiston alue hiihtolatuineen on varattu tuolloin tapahtuman käyttöön.

Liikuntapalvelut pyytää myös Raatin uimahallin kävijöitä huomioimaan tapahtuman sekä alueen parkkipaikkojen rajallisuuden. Kaupunki suosittelee mahdollisuuksien mukaan paikalle tulemista kävellen, pyörällä tai julkisilla kulkuvälineillä.

Lisätietoa tapahtumasta https://tapahtumat.munoulu.fi/fi-FI/page/6224c829f314c41bcb2b1dfa

 Päivän tuotto lahjoitetaan Ukrainasta sotaa paenneille perheille.

Viidettä kertaa järjestettävän tapahtuman järjestävät yhteistyössä oululaiset Lions-klubit, Kiimingin grilli, Halpa-Halli ja Oulun kaupunki.

Lisätietoja: Pasi Virta, suunnitteluryhmän pj. GSM 0400 384 234, Ulla Karppinen, viestintä, GSM 040 5033 128