Arne Ritari -säätiö

Arne Ritari -säätiön tarkoituksena on tukea ja edistää lionsklubien hyväntekeväisyyteen johtavia aktiviteetteja sekä vaalia Suomen lionstoiminnan kummin, Arne Ritarin, elämäntyötä maamme lionstoiminnan perustamisessa.

Säätiö jakaa apurahoja klubien omille ja yhteisille piiri- tai liittotason aktiviteeteille sekä tukee muutenkin suomalaista lionstoimintaa.

Säätiö kartuttaa varojaan ottamalla vastaan lahjoituksia etupäässä adressi- ja ritarimaksujen kautta.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana säätiö on tukenut useita piirin klubien hankkeita yli 40 000 eurolla.  

Yksinkertaisimmillaan projekteissa on hankittu klubin toiminta-alueelle julkisiin tiloihin, kauppakeskuksiin tai muihin merkittäviin kokoontumistiloihin sydäniskureita. Sotkamolainen päiväkoti on saanut suuren leikkiympäristön, johon laitehankinnan lisäksi tehtiin lähes 200 tuntia talkootyötä. Haukiputaalla rakennettiin yhteisökota, jonka kokonaiskustannus nousi lähes 10 000 euroon. 

Yksi suurimmista kohteista on ollut Oulun cp-vammaisten kesäpaikka Seeppari, johon on saatu vuosien aikana yli 10 000 euron avustukset ja tehdyt talkootyötunnit ovat tuhansissa laskettavia.

Tutustu säätiön toimintaan

Adressit
ARS-adressi sopii muistamiseen niin ilon kuin surunkin päivänä. Klubi tilaa adressit piirin ARS-puheenjohtajalta.

Tilauslomake

AR-toimikuntapuheenjohtajan puoleen voi kääntyä kaikissa säätiöön liittyvissä asioissa. Näitä ovat mm. adressit, ritarikillan jäsenyys sekä apurahat.

Jukka Isotalo
piirin ARS-toimikunnan pj. 
LC Oulu/Raatti
040 6534747
jukka.isotalo@ar-saatio.fi