Rauhanjulistekilpailu

RAUHANJULISTEKISA – AJANKOHTAISEMPI KUIN KOSKAAN

Kansainvälisen lionsklubien järjestön rauhanjulistekilpailu järjestetään 36. kerran. Rauhanjulistekilpailuun osallistuu yli 350 000 rauhanjulistetyötä ja kilpailuun osallistuu lapsia 75 eri maasta. Kansainvälinen lionsklubien järjestö sponsoroi kilpailua korostaakseen maailmanrauhan merkitystä maailman kaikille nuorille.

Sotkamossa rauhanjulistekisa on järjestetty 21. kertaa. Lions Club Sotkamon sponsoroima Jonna Määtän Rauhanjuliste pääsi vuonna 2014 maailman laajuisesti 23 kunniamaininnan saaneen joukkoon, joka Suomen paras saavutus Rauhanjulistekisassa. Rauhanjulistekisan järjestäminen on tuonut LC Sotkamolle myönteistä julkisuutta, ja yhteistyö on jatkunut Tenetin koulun kuvaamataidon opettajien kanssa tiiviinä. Rauhanjulistekisa on Tenetin koulun seitsemännen luokan oppilaiden kuvaamataidon kurssina.

Kuinka aloittaa Rauhanjulistekisan järjestäminen klubissanne:

1. Klubin päätös Rauhanjulistekilpailuun osallistumisesta ja vastuuhenkilön nimeäminen

2. Yhteydenotto sponsoroitavaan koulun/ryhmän kuvaamataidon opettajaan ja sopiminen

Rauhanjulistekisan toteuttamisesta.

3. Rauhanjulistekisan paketin tilaaminen

4. Rauhanjuliste kisan käynnistäminen koulun syyskauden alkaessa

5. Rauhanjulistekisan paikallisen voittajan valitseminen yhteistyössä klubi ja sponsoroitava koulu

6. Rauhanjulistekisan julkistaminen paikallisesti lehdistössä ja somessa

7. Rauhanjulistekisan voittajatyön toimittaminen 15.11. mennessä piirikuvernöörille

8. Paikallisen Rauhanjulistekisan voittajatyön/-töiden palkitseminen esim. koulun joulujuhlassa

9. Paikallisen Rauhanjulistekisan voittajan kannustaminen piirin, valtakunnan ja kansainvälisellä tasolla

 

Rauhanjulistekilpailun sponsoroimiseksi lionsklubit voivat tilata kilpailupaketin 15. tammikuuta - 1. lokakuuta välisenä aikana. Paketti on saatavilla järjestön 12 virallisella kielellä. Jokaista kilpailua varten on tilattava erillinen paketti.

 

Tilaukset: https://www.lionsverkkokauppa.fi/epages/LC.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/LC/Products/PPK1FI

 

Kaudella 2024-2025 kilpailun teemana on "Rauha ilman rajoja".

Jotta rauha olisi enemmän kuin pelkkä mahdollisuus, on meidän tehtävä siitä prioriteetti. Tänä vuonna pyydämme oppilaita piirtämään julisteen, joka esittää sitä loputonta potentiaaliamme ystävällisyyteen toisiamme kohtaan, kun sitoudumme tavoittelemaan maailmaan rauhaa ilman rajoja.

 

Jokainen paketti sisältää:

  • Virallinen klubin kilpailuopas ja säännöt
  • Virallinen koulun tai nuorisoryhmän kilpailuopas ja säännöt
  • Osallistujan esite, jonka klubi voi kopioida ja lähettää jokaisen kilpailuun osallistuvan oppilaan mukana kotiin
  • Tarra, joka kiinnitetään voittaneen julisteen taakse
  • Kunniakirjat kilpailun voittajalle ja koululle tai nuorisoryhmälle

Oppilaat, jotka ovat 15. marraskuuta mennessä 11-, 12- tai 13-vuotiaita, voivat osallistua kansainväliseen rauhanjuliste- kilpailuun.

·15.1.: Paketit tulevat myyntiin päämajan Klubitarvikeosastolta.

·1.10.: Paketit on hankittava tähän määräpäivään mennessä päämajan klubitarvikeosastolta.

·15.11.: Viimeinen postituspäivä, jolloin klubit voivat postittaa yhden voittaneet julisteen

(kilpailua kohti) piirikuvernöörille.

Otetaan tavoitteeksi, että I-piirin on Suomen aktiivisin Rauhanjulistekisojen

järjestäjä Suomessa! Ota rohkeasti yhteyttä Rauhanjulistekisan

käytännön järjestelyistä.

Harri Heikkinen LC Sotkamo

p. 044-753 8511

Rauhanjulistekilpailun piirikoordinaattori

Vuoden 2023-2024 kilpailun kolmen kärki:

1. Valma Polvinen 150 €

  •  Tenetin koulu, Sotkamo 

2. Pihla Haataja 100 €

  • Myllytullin koulu, Oulu

3. Zhenya Kuryatnik 50 €

  • Lumijoen peruskoulu

Lionsklubit järjestävät kilpailun, joka on avoin 11-13 vuoden ikäisille lapsille paikallisissa kouluissa tai organisoiduissa nuorisoryhmissä, kuten partiolippukunnissa. Kilpailu antaa lioneille tilaisuuden olla vuorovaikutuksessa paikallisten nuorten kanssa ja esitellä nuorille kansainvälistä yhteisymmärrystä. Kilpailu antaa myös lioneille välineen saada positiivista julkisuutta klubeilleen.

Noin 350 000 lasta 75:stä eri maasta osallistuu vuosittain kilpailuun.

Kaudella 2022-2023 kilpailun teemana on "Johda sydämellä".

Klubi valitsee voittajatyön, joka toimitetaan 15.11.2022 mennessä piirikuvernöörille. Piirien voittajista valitaan Suomen edustaja kuvernöörineuvoston kokouksessa 26.11.2022, jonne kuvernöörit toimittavat piirinsä voittajatyön.

Kaudella 2021-2022 valittiin piirin parhaaksi työksi Vuokatin Tenetin koulun oppilas Moona Liina Polvisen työ, kuva alla. Toiselle  sijalle valittiin Oulun Steinerkoulun oppilaan Hilda Riston työ ja kolmannen sijan jakoivat Jessica Kinnunen Oulun Kuivasojan koulusta ja Enni Taskila Vihannin yhtenäiskoulusta.

Lue lisää Suomen Lions-liiton sivuilta.


Harri Heikkinen

Rauhanjulistekilpailun piirikoordinaattori 

LC Sotkamo
044 753 8511

Päivitetty 7.9.24