Oulu järjestää kesän 2026 Suomen Lions-liitto ry:n vuosikokouksen

12.6.2022

Oulu sai järjestelyvastuun leijonien vuosikokouksesta kesällä 2026

Yli 20 oululaista ja lähiseudun leijonaklubia hakivat Suomen Lions-liitto ryn vuosikokousta kesäkuussa 2026 Ouluun.  Kouvolaan tänä vuonna kokoontunut vuosikokous päätti  lauantaina 12.6. antaa järjestelyvastuun Ouluun.

Oululaiset eivät ole ensimmäistä kertaa järjestämässä vuosikokousta, sillä tätä ennen vuosikokous on järjestetty viisi kertaa: 1960, 1970, 1984, 2004 ja 2018.

”Meillä on hyvä organisaatio olemassa ja uskon, että onnistumme tälläkin kertaa järjestelyissä. Oli myös mukava huomata, että alueemme klubit ovat nytkin halukkaita lähtemään mukaan” päätoimikunnan puheenjohtaja Jouko Lampinen iloitsee. ”Oulussa on uudistunut Oulu-halli, joka antaa hyvät puitteet kokoukselle oheisohjelmineen. Ja lisäksi olemme Euroopan kulttuuripääkaupunki.”

Ennen koronapandemiaa vuosikokouksiin osallistui reilusti yli 1 000 henkilöä. Myös tämän vuoden Kouvolan kokoukseen osallistujia oli noin 1 000. ”Vuosikokous erilaisine ohjelmineen on todennäköisesti muuttumassa ja meillä oululaisilla on hyvä paikka näyttää suuntaviivoja uudenlaiselle kokoustamiselle. Olemme myös jo sopineet kulttuuripääkaupunkiorganisaation kanssa tapaamisesta, jossa mietimme yhteistyötä, josta sekä kulttuuripääkaupunki että leijonien kokous voivat hyötyä” Lampinen pohdiskelee.

Lisätietoja: pj Jouko Lampinen 0500 586 072, viestintäjohtaja Ulla Karppinen 040 5033 128