20 000 eurolla avustuskasseja Ukrainasta paenneille

21.10.2022

Lisätietoja: Projektipäällikkö Jari Hautala 040 8250 213, piirikuvernööri Eija Tuomaala 040 8678 152, Kainuun alue Aarto Mäkinen 045 1255 790, Raahen seutu Mikko Koistinen 050 3140 979

Leijonat jakavat tällä ja ensi viikolla Ukrainasta paenneille Oulussa, Raahen seudulla, Lakeuden alueella ja Kainuussa noin 40 euron avustuskasseja. Avustuskassit sisältävät erilaisia peseytymisvälineitä (shampoot, saippuat, hammastahna), yleispuhdistus- ja pesuaineita, kuivattuja hedelmiä ja perusrasvoja.

Projektipäällikkö Jari Hautala kertoo, että tuotteiden kilpailutuksen, kuljetuksen ja talkootilat järjesti pääyhteistyökumppani Halpa-Halli, joka myös tuki hanketta taloudellisesti. ”Kaiken kaikkiaan avustuskasseihin käytetään noin 20 000 euroa ja summalla saadaan koko alueelle lähes 500 kassia. Päärahoittajana on kansainvälinen Lions-järjestö noin 14 500 eurolla. Muita lahjoittajia ovat mm Simon apteekki, Oy Grosslam Kuhmo Ltd, Jukka Sihvonen, Annosol Oy ja Kraton Chemical Oy sekä useita yksittäisiä lionsklubeja.”

Paikalliset Lions-klubit pakkaavat kassit ja toimittavat ne aiemmin sovittuihin jo olemassa oleviin jakopisteisiin. Oulussa avustuskassit luovutetaan keskiviikkona 26.10. klo 11 Oulun Ukraina Help Centerille ja kassien jako asiakkaille alkaa klo 12. Kainuussa jakelusta huolehtii Sotkamon Ukraina-keskus.  

Lions I piirin piirikuvernööri, Eija Tuomaala on ilahtunut siitä, että leijonien omarahoitusosuuden lisäksi hanketta tukevat myös useat yritykset. ”Suunnittelemme jo jatkohanketta, johon haemme myös kansainvälistä lions-rahoitusta” valottaa Tuomaala. ”Meidän toiminta-alueellemme on virallisten tilastojen mukaan tullut yli 3 000 pakolaista ja lisää on tulossa. Nyt olemme pystyneet avustamaan vain pienen osan avun tarvitsijoita. Vetoankin alueemme yrityksiin, että esimerkiksi joululahjarahat lahjoitettaisiin meidän leijonien kautta alueella olevien ukrainalaisten tukemiseen. Erilaisia kausitavaroita tarvitaan myös. Leijonatoiminta on arvioitu maailman luotettavimmaksi palvelu- ja avustusjärjestöksi, joten tuen perillemeno on taattu.”